Kekäle x Grön: viinimenu palkitulta sommelierilta
Edmund Liew on kilpaileva sommelier, joka voitti Kaakkois-Aasian parhaan sommelierin tunnustuksen vuonna 2012. Pian voiton jälkeen hän siirtyi töihin ravintola Osteria Mozzaan, joka on yksi tunnetuimmista julkisuuden henkilöiden suosimasta ravintoloista Singaporessa. Siellä hän tapasi Lauri Vainion, Suomen parhaan sommelierin vuosimallia 2006. Eikä aikaakaan, kun Liew sai työtarjouksen Suomesta, maasta johon hän lopulta rakastui ja jossa hän edelleen jatkaa ammattinsa harjoittamista.
Malesiasta Ranskaan ja sieltä maailmalle
Liewin tie sommelieriksi on hyvin mielenkiintoinen.
”Synnyin ja kasvoin Malesiassa. Opiskelin siellä ravintola-alaa ja suoritin osan opinnoistani Ranskassa Université de Toulousessa. Ranskassa ollessani kirjoitin opinnäytetyötä viineistä ja sitä kautta tutustuin paikalliseen fine dining -ravintolaan sekä siellä työskentelevään sommelieriin. Hän esitteli minut alalle ja inspiroi erikostumaan myöhemmin viinien maailmaan”, Liew muistelee.
Se, kuinka Liew päätyi töihin Kekäleeseen, onkin sitten aivan toinen tarina.
”Kun muutin Suomeen, työskentelin vain etelässä – suurimmaksi osaksi Helsingissä. Kun silloinen työsopimukseni oli umpeutumassa vuonna 2018, päätin jättää Helsingin taakseni ja nauttia viimeisestä kaudestani maassa. Olin kiinnostunut erityisesti revontulista ja muista Pohjois-Suomen ihmeistä, joten pakkasin laukkuni ja muutin Lappiin.”
”Etsin aluksi helppoa ja yksinkertaista työtä, jolla voisin maksaa asumisen ja muut elämiseen liittyvät kustannukset. Sommelier-ystäväni Helsingistä olivat sanoneet, että oman alan töiden löytäminen pohjoisesta olisi lähes mahdotonta, joten jätin ansioluetteloni kaikkiin mahdollisiin työnhakupalveluihin. Olin todella yllättynyt, kun eräänä päivänä minulle soitettiin ja kerrottiin, että Levillä haetaan sommelieria töihin talvikaudeksi. Hain työtä, sain sen ja kauden lopussa minut palkattiinkin Design Hotel Levin Beverge Directoriksi”, Liew kertoo.
Lämpimät välit Gröniin ja Toni Kostianiin
Työskennellessään Helsingissä Liew tutustui ravintola Gröniin ja keittiömestari Toni Kostianiin.
”Kun Grönin silloinen sommelier irtisanoutui ja muutti toiseen maahan, tein muutaman koevuoron hänen korvaajanaan. Päädyin lopulta töihin muualle, mutta kaikesta huolimatta minusta ja Tonista tuli hyvät ystävät ja en malta odottaa, että pääsen työskentelemään hänen kanssaan uudestaan Kekäle x Grön -tapahtumassa.”
”Odotan huhtikuulta eniten Tonin ruokien ja valitsemieni viinien hurmaavia yhdistelmiä sekä makuprofiilin monimuotoisuutta kaikissa viinin eri osakategorioissa”, Liew summaa.
Lyyrinen avioliitto, missä Aasia ja Pohjoismaat kohtaavat
Kekäle x Grön -tapahtuman menu on rakennettu Grönin tämänhetkisen talvimenun pohjalta.
Liew luo tapahtumaa varten alkoholillisen viinipaketin sekä alkoholittoman juomapaketin. Juomapaketit pohjautuvat Grönin aiempiin viinien ja ruokien yhdistelmiin, joihin Liew tuo oman twistinsä aasialaisilla makuprofiileilla. Hän saa apua ja tukea pakettien rakentamiseen Tonin apukokilta Gordon Yamilta.
”Odotettavissa on kahden täysin erilaisen kulttuurillisen taustan yhteentörmäys, jossa tutkitaan sitä harmonista makua, joka ruoan ja viinin yhteensovittamisessa on tarkoitus luoda. Näin syntyy lyyrinen avioliitto, jossa Aasia kohtaa Pohjoismaat.”
”Viinivalinnat tulevat keskittymään enemmän vanhan maailman valikoimaan, eli eurooppalaisiin viineihin. Yritän valita viinejä useasta eri maasta ja niiden tyypit vaihtelevat kuplivasta punaiseen ja sakeasta väkevään”, Liew kertoo.
Alkoholiton juomapaketti pohjautuu puolestaan hedelmiin ja vihanneksiin.
”Teen itse omat alkoholittomat juomat, jotka pohjautuvat Grönin aiempiin luomuksiin. Käytän raaka-aineina mm. kurkkua, tomaattia ja mansikoita sekä tekniikoina höyrytystä ja keittämistä Tonin avustuksella”, Liew paljastaa.
Kekäle x Grön -tapahtuma järjestettiin Levillä 1–2. huhtikuuta 2022